YP 100 vuotta

Tällä sivulla kerromme  juhlavuoden tapahtumista ja julkaisemme kuukausittain pieniä poimintoja Ylämaan Pyrkijöiden sadan toimintavuoden ajalta. 

Ylämaan Pyrkijöiden 100-vuotisjuhlaa vietettiin su 19.3. Ylämaan koululla. 

Monessa juhlan puheenvuorossa kuultiin urheilullisia muistoja menneiltä vuosilta. Jutuissa vilisivät niin hiihto, suunnistus, jääkiekko kuin jalkapallokin. Samalla kuitenkin todettiin, että ilman menneisyyttä ei olisi nykyisyyttä. Nykypäivänä Ylämaan Pyrkijät on yleisseura, joka pyrkii tukemaan  mahdollisimman monen lapsen ja nuoren liikunnallista arkea ja tarjoamaan aktiviteetteja kaikenikäisille. Aktiivisinta toiminta on tällä hetkellä lasten kerhotoiminnan lisäksi yleisurheilussa, palloiluissa ja suunnistuksessa.

Vaikka historia oli juhlan keskeinen teema, raikkaan tuulahduksen juhlaan toivat lasten ja aikuisten yhteisliikkarin lapset vauhdikkaalla voimisteluesityksellään. Lapset ja nuoret olivat pääroolissa myös seuran viime vuosikymmenten ja nykyhetken vaatemuotia esitelleessä muotinäytöksessä. 

Juhlapuheessaan Etelä-Karjalan Liikunta ja urheilu ry:n puheenjohtaja Hannu Myllärinen toi esille, että lasten ja nuorten on erittäin tärkeää saada harrastaa monipuolista liikuntaa ja urheilua ilman erikoistumisen ja kilpailemisen painetta. Tällainen monipuolisuus onnistuu nimenomaan perinteisessä  yleisseurassa. 

Juhlassa muistettiin seuran toimintaa eri tavoin edistäneitä ja tukeneita  henkilöitä. Seuran standaarin saivat Taisto Rintee, Eira Kylmälä, Juha Tielinen, Hannele Hovi, Vesa Tielinen, Juha Mikkola, Jukka Turkia ja Jari Saarinen. Standaarilla muistettiin myös Luumäen Rastia, jonka kanssa yhteistyössä Ylämaan Pyrkijät järjesti syksyllä 2022 suunnistuksen pitkien matkojen SM-kilpailut. Lisäksi Ylämaan Pyrkijöiden pitkäaikainen puheenjohtaja Jarmo Piispanen kutsuttiin juhlassa seuran kunniajäseneksi numero 24.  

Vuoden kuntoilijan kunniakirja luovutettiin Mika Mattilalle. Perusteluna valinnalle olivat monipuolinen liikkuminen ympärivuotisesti säässä kuin säässä sekä seuran esimerkillinen edustaminen pyöräilykilpailuissa. 

Ylämaan Pyrkijöillä on tällä hetkellä noin 400 jäsentä. Jäsenmäärä on alueen asukasmäärään, noin 1100 asukasta, verrattuna huomattava.  Oman kylän urheiluseuralla onkin keskeinen merkitys alueen liikunnallisen toiminnan järjestäjänä ja väestön hyvinvoinnin edistäjänä.

Kuvia juhlista löydät tästä linkistä. 

Poimintoja Ylämaan Pyrkijöiden satavuotisen historian ajalta

Tammikuu 

Tammikuun 28. päivä vuonna 1923 pidettiin Säkkijärven Ylämaalla, Juopperin kylässä, Antti Hämäläisen talossa, voimistelu- ja urheiluseura Ylämaan Pyrkijöiden perustamiskokous. Seuran ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin opettaja Taavetti Nirkko. Heti samana talvena ryhdyttiin tositoimiin eli haeskelemaan sopivaa paikkaa urheilukentälle ja urheilutalolle. Myös Lahnajärven palokunnan lava päätettiin korjata kuntoon, jotta lavaa voitaisiin käyttää seuran tapahtumissa. Korjaukseen tarvittava puutavara saatiin seuran jäseniltä ja korjaaminen suoritettiin ajan hengen mukaisesti talkoovoimin. 

Urheilutoiminnan lisäksi myös muu toiminta oli aktiivista: jo ensimmäisenä vuonna johtokunta päätti säännöllisten perhe-iltojen ja tanssi-iltamien pitämisestä sekä seuran lehden, Ylämaan Uutisten, julkaisemisesta. Iltamat ajoitettiin usein samalle päivälle kuin hiihdot. Esimerkiksi sunnuntaina 17.2.1924 Ylämaan Pyrkijöiden miehet hiihtivät ensin kilpaa 10 km,  naiset 3 km ja sen jälkeen pistettiin tanssiksi.  

Alla kuva Ylämaan Pyrkijöiden perustamiskokouksen pöytäkirjasta.

Helmikuu

Hiihtäminen oli merkittävä paikasta toiseen siirtymisen muoto autojen yleistymiseen saakka, mikä varmasti kehitti monelle nuorelle vankan hiihtokunnon ja sitä kautta innosti liikkumaan suksilla myös kilpaa.  Hiihtoa on Ylämaallakin harrastettu aina, vaikka kilpailuaktiivisuus toki on vaihdellut eri vuosikymmeninä.

Merkittävintä menestystä  on hiihdosta tullut Ylämaalle 1950-luvulla. Tuolloin Ylämaan Pyrkijöiden kuuluisa naisjoukkue (Sanna Kiero, Helvi Rumpu ja Liisa Rumpu) hiihti mm. viestivoittoon Suomen mestaruuskisoissa v.1953, 1954, 1955 ja 1956 sekä SM-hopealle v. 1957 ja 1958. 

Tämä hiihtokolmikko muistettiin pitkään myös muualla Suomessa, ainakin jos on uskominen vuoden 1986 kuntatiedotteessa (kuntatiedote=Ylämaan kunnan julkaisema "paikallislehti" 1970-luvulta kunnan päättymiseen saakka) kerrottuun tositarinaan, josta kuva alla. 

Maaliskuu

Maaliskuun tarinan sijaan julkaisemme muistokirjoituksen, jolla kunnioitamme helmikuussa edesmenneen Aulis Kupiaksen muistoa.

Aulis “Aukki” Kupias 1934-2023

Helmikuun alussa 89 vuoden iässä menehtynyt Ylämaan Pyrkijöiden kunniajäsen Aulis Kupias jää ylämaalaisten mieliin erittäin kovana urheilumiehenä ja taitavana valmentajana.

Maalaistalossa kasvanut Aulis oli kertomansa mukaan jo pienenä kova liikkumaan ja harrastamaan kaikenlaista urheiluun liittyvää. Aulis kasvatti kuntoaan mm. juoksemalla eri mittaisia matkoja, hyppäämällä pituutta ja korkeutta, heittämällä ensin palloa, ja sittemmin keihästä ja moukaria, ja työntämällä kuulaa. Talvella harrastuksiin kuului ajan hengen mukaisesti hiihtäminen. Myöhemmin myös metsästys ja kalastus alkoivat vetää nuorukaista puoleensa. 

Rakkaimmaksi urheiluharrastuksekseen Aulis on itse nimennyt kiekonheiton.  Ensimmäisen kerran hän osallistui kiekonheittoon kyläottelussa noin 14-vuotiaana. Vaikka Aulis ei ollut ennen kisaa pidellyt kiekkoa kädessään koskaan aiemmin, ylivoimainen voitto irtosi liki 30 metrin tuloksella. Kilpailu sytytti heittokipinän ja synnytti samalla elinikäisen kiinnostuksen heittolajeja kohtaan.

Nuorella Auliksella ei ollut valmentajaa, joka olisi voinut perehdyttää häntä heittolajeihin, joten Aulis opetteli lajit itsenäisesti. Maalaistalon raskaat fyysiset työt, kuten metsä- ja peltotyöt, kasvattivat voimia, ja vapaa-ajalla tehdyt juoksulenkit lisäsivät ketteryyttä, nopeutta ja kestävyyttä. Heittolajien opettelu vaatii näiden ominaisuuksien lisäksi kuitenkin myös valtavan määrän harjoittelua ja toistoja. 

Auliksen kilpailulajeja olivat kuula, moukari, keihäs ja lajeista rakkain eli kiekonheitto. Aulis osallistui lukuisiin moniotteluihin, saavutti heittolajeissa piirinmestaruuskisoissa mitalisijoja ja kansainvälisen kotiratamaaottelun 26. sijan. Suomen tilastoissa Aulis sijoittui kiekonheitossa ikäluokkansa 11. sijalle ja piti hallussaan muutaman päivän ajan myös alueen piiriennätystä. 

Myöhemmin Aulis ryhtyi valmentamaan heittolajeissa tyttäriään ja tämän jälkeen myös tyttärien poikia. Pitkäjänteinen valmennustyö toi tulosta ja valmennettavat menestyivät lajeissaan hienosti jopa SM-tasolla.

Aulis oli kymmeniä vuosia tuttu näky Ylämaan urheilukentän heittopaikoilla sekä yleisurheilukilpailuissa Etelä-Karjalassa ja kauempanakin. Auliksen tarkka silmä heittotekniikoihin, into opastaa nuoria urheilijoita heittolajien saloihin ja sitkeys kannustaa nuoret yleisurheilijat mittaamaan taitojaan myös kilpailuissa ovat varmasti kaikkien Auliksen opissa olleiden muistissa. Aulis oli myös merkittävässä roolissa kehittämässä Ylämaan Pyrkijöiden, Luumäen Poikien, Taipalsaaren Veikkojen ja Savitaipaleen Urheilijoiden yhteisiä neljän seuran otteluita. 

Vaikka oma kunto iän myötä hiljalleen rapistui, urheilu oli Auliksen mielessä ja sydämessä aina. Pyrkijöiden nuorten urheilijoiden nimet sanomalehden urheilutuloksissa kiinnostivat ja ilahduttivat Aulista kovasti. Vielä tänä talvena Aulis innostui keskustelemaan Ylämaan Pyrkijöiden satavuotistaipaleesta ja käymään läpi paikallisten urheilijoiden viime vuosikymmenten menestystä luetellen tuloksia ja sijoituksia hyvin täsmällisesti. Samassa keskustelussa Aulis toi esille, miten tärkeää lapsille ja nuorille on, että he saavat liikkua yhdessä, ja että heitä ohjataan ja valmennetaan urheiluseurassa. 

Aulis muistetaan Ylämaalla ja laajemminkin Etelä-Karjalassa lasten ja nuorten yleisurheiluharrastuksen hyväksi vuosikymmenten ajan tehdystä arvokkaasta talkootyöstä.  

Huhtikuu

Raskaiden sotavuosien jälkeen vuonna 1947 pidettiin Helsingissä voimistelu- ja urheiluliiton järjestämät suurkisat, joihin osallistui kymmeniä tuhansia ihmisiä eri puolilta maailmaa. Myös Ylämaan Pyrkijät osallistui kisoihin peräti 82 henkilön joukkueella. 

Ylämaan kylissä harjoiteltiin suurkisojen yhteisvoimisteluesitystä varten ahkerasti koko talven 1946-1947 ajan. Ohjaajina toimivat erityisen ohjaajakoulutuksen saaneet Enni Leino, Jaakko Tilli ja Lauri Juopperi. Harjoituksia säesti hanuristi Eino Leino.

Kisamatkaa varten tarvittavat varat hankittiin esimerkiksi pitämällä iltamia ja järjestämällä arpajaisia. Vihdoin odotettu lähtöpäivä koitti ja Ylämaan joukkue lähti matkaan Väinö Aholan kuorma-autolla. Autokyydillä kisaajat pääsivät Pulsan asemalle, josta junamatka Helsinkiin taitettiin karjavaunussa. 

Pääkaupungissa osa Ylämaan Pyrkijöiden joukkueesta majoittui Kaisaniemen koululle, jonne oli järjestetty myös ruokailut. Osa joukkueesta oli telttamajoituksessa Ruskeasuolla. Sää oli kisojen aikana kesäinen, välillä jopa uuvuttavan kuuma. Tämä aiheutti pitkää seisoskelua ja odottelua vaatineissa tilaisuuksissa monelle osallistujalle heikotusta ja pyörtymisiäkin. Kisoihin liittyvää marssia, jossa osallistujat kulkivat 12 voimistelijan rintamana Helsingin kaduilla, oli seuraamassa kymmeniätuhansia katsojia. Varsinaiset voimisteluesitykset, joihin osallistui parhaimmillaan noin 35 000 voimistelijaa, pidettiin Olympiastadionin viereisellä pallokentällä.

Kisoihin osallistuneet suomalaisjoukkueet pukeutuivat yhtenäisiin kisa-asuihin, joista useimmat noudattivat sini-valkoista värimaailmaa. Ylämaan Pyrkijöiden joukkueen naisilla ja tytöillä oli sininen asu ja valkoiset tennarit, miehillä ja pojilla valkoinen paita ja siniset sortsit. Miesten asuun kuului myös tupsullinen pipo. 

Suurtapahtuma teki merkittävän vaikutuksen moniin osallistujiin. Yksi kisojen aikaan rippikouluikäinen, nyt 91-vuotias osallistuja kertoo edelleen muistavansa kisatapahtumia "kuin eilisen päivän". Monelle nuorelle kyseessä oli ensimmäinen matka pääkaupunkiin, mikä teki reissusta vieläkin jännittävämmän. Aiemmin oli saatettu pakon edessä joutua evakkomatkalle, mutta mitään suurkisoja vastaavaa kansallista urheiluhenkeä nostattavaa tapahtumaa ei monikaan ollut aiemmin kokenut. 

Alla olevassa kuvassa Ylämaan Pyrkijöiden suurkisajoukkue. 

Suurkisatunnelmiin on mahdollista päästä myös Ylen Elävässä Arkistossa olevan lyhyen elokuvan avulla.

Toukokuu

Sodan jälkeen Ylämaan Pyrkijöiden toimintaa haluttiin vahvistaa eri puolille pitäjää perustamalla kyläosastoja. Ensimmäisenä perustettiin kesällä 1945 Hujakkalan ja Ylijärven kyläosastot Hujakkalan Pyrintö ja Ylijärven Pyry. Kyläosastoista Kasarin Pojat, Nutikan Lyly, Sirkjärven Sisu ja Kirkonkylän Kiri perustettiin syksyllä 1945. Kevättalvella 1946 perustettiin Myttylän ja Leinon yhteinen kyläosasto Pukaluksen Pojat. Myös Villalan alueelle perustettiin oma kyläosasto, Villalan Vauhti.

Kyläosastot mittelivät voimiaan eri lajeissa ympäri vuoden. Esimerkiksi elokuun 18. päivänä vuonna 1946 seuran yleisurheilumestaruuskilpailuissa ratkaistiin myös kyläosastojen välinen mestaruus. Miehille kisoissa oli lajeina 100 metrin, 800 metrin ja 3000 metrin juoksut, korkeushyppy, pituushyppy seiväshyppy, kuulantyöntö, kiekonheitto ja keihäänheitto.  Myös 19- ja 17-vuotiaille pojille oli juoksu-, heitto- ja hyppylajeja, mutta valikoima oli miehiä suppeampi. 

Naisille tai tytöille lajeja ei varsinaisesti ollut tarjolla lainkaan, mutta mestaruuskisojen  ulkopuolella juostiin kyläosastojen välinen naisten 100 metrin kisa. Tyttöjen osallistuminen kyläosastojen toimintaan ei seuran toimintakertomusten mukaan ollut aktiivista, mikä ei toisaalta ole ihme, sillä kyläosastojen jäseniksi otettiin vain miehiä, naisia ja poikia. 

Kesäkuu

Suunnistus on ollut Ylämaan Pyrkijöiden menestyslaji vuosikymmenten ajan. Erityistä suunnistuksen kulta-aikaa elettiin 1980-luvulla, jolloin YP:n suunnistajia löytyi monesta sarjasta myös kansallisista kilpailuista. Vuonna 1986 kuntatiedote kertoi suunnistajien menestyksestä seuraavasti:

Kesällä 1986 suunnistuksen suurtapahtuma Jukolan viesti kisattiin noin 9000 osallistujan kirmatessa Tampereella Kaanaan metsissä. YP:n Venlojen sijoitus vuoden 1986 kisassa oli 176., miesseitsikko ylsi sijalle 598. Kuntatiedotteessa kerrottiin myös vuoden 1986 Jukolasta:

Jukolan viesti kuuluu edelleen olennaisena osana YP:n suunnistajien kisaohjelmaan. Tämän vuoden Porvoo Jukolaan lähtee perinteiseen tapaan Ylämaalta joukkue sekä Venlojen viestiin että Jukolan viestiin.

Heinäkuu

1950-luku oli kylien urheilurintamalla aktiivista aikaa. Tuolloin monet Ylämaan Pyrkijöiden kyläosastoista järjestivät säännöllistä ja monipuolista toimintaa ja saivat samalla urheilukipinän istutettua monen lapsen ja nuoren mieleen. 

Esimerkiksi Pukaluksen Pojat ja Villalan Vauhti järjestivät vuosittain keskinäiset yleisurheilukilpailut Leinon kylän urheilukentällä. Kenttä sijaitsi nykyisen Valkjärventien varressa, Kivensuon ja Rommitien välissä. 

Juoksulajeissa kisailtiin 100 ja 1500 metrillä ja heittolajeissa kuulassa ja kiekossa. Lisäksi kamppailtiin pituushypyn mestaruudesta. Villalan Vauhti vei useana vuonna juoksulajien mestaruuden, mutta heittolajeissa Pukaluksen Poikien voima oli voittamaton. Kisailtiinpa Leinon urheilukentällä joskus seiväshypyssäkin. Välineet olivat ajanmukaiset: puuseiväs  ja iso sahanpurukasa. 

Alla kuva Leinon kylän urheilukentältä.

Elokuu

Loppukesän ja syksyn aikana tutustutaan Ylämaan Pyrkijöiden eri vuosikymmenten seura-asuihin. 

Kelta-musta verryttelytakki, jonka selässä lukee komeasti Ylämaa, oli 1980-luvun puolivälin jälkeen erittäin yleinen vaate Ylämaalla. Sitä käytettiin luonnollisestikin urheilussa ja liikunnassa, mutta kyllä se kelpasi asuksi kaikkeen muuhunkin toimintaan. Liekö näkyvän värinsä vuoksi vai siksi, että verryttelypukuja oikeasti oli ylämaalaisilla paljon, tämä takki on jäänyt monelle mieleen “ainoana oikeana YP-verkkarina”. Tarinan mukaan takin huomiota herättävään värivalintaan vaikutti se, että kyseistä "saipankeltaista" kangasta oli valmistaja Tacklalla tarjolla runsaasti ja hieman edullisempaan hintaan. 

Samalta aikakaudelta, 1980-90 -luvulta ovat tyylikäs valkoinen tuulitakki ja värikkäät lämmittelyasut. Tuon aikakauden seura-asuja täydensi hienosti pitkäaikaisen yhteistyökumppanimme Ylämaan Osuuspankin punamusta 60-vuotispipo. Joskus on arveltu, että tämä pipo oli 1980-luvulla Ylämaalla ehkä yleisempi kuin mikään muu päähine! Myös toisen yhteistyökumppanin, kauppias Kalle Kolhosen, valkoinen tupsupipo on suoraan kahdeksankymmentäluvulta.

Syyskuu

Seura-asut osa 2.: Ylämaan vihreät

Vihreä on perinteisesti ollut metsäpitäjä Ylämaan väri ihan kunnan vaakunaa myöten. Vihreään on luotettiin myös Pyrkijöissä 1970-luvulla, jolloin ensimmäisen kuvan  verryttelytakki oli Pyrkijöiden edustusasu. Kuten takin kunnosta näkee, että seura-asu saattoi olla aktiivisessa käytössä myös monessa muussa vapaa-ajan toiminnassa. 

Kuvan piikkareilla juostiin ensimmäiset pikajuoksut jo 1960-luvulla, jolloin ostettiin lapsille kenkiin vähän enemmän kasvunvaraa kuin nykyään. Näissä piikkareissa kasvunvaraa on ollut niin paljon, ettei piikkareiden omistajan jalka vielä 71-vuotiaanakaan ole kasvanut kengän kokoiseksi.  

Vihreät verryttelytakit edustivat aiemmin esitellyn keltaisen takin jälkeen selkeästi hillitympää ja toisaalta myös enemmän perinteistä ylämaalaista väritystä. Kuten toisen kuvan takeista voi havaita, vihreä on ollut YP:lle todella tärkeä väri ja erilaisia vihreitä verkkapukuja on muutaman vuosikymmenen aikana ollut varsin monta erilaisia. 

Vihreä Ylämaa-pipo on 1970-luvun lopulta. Sitä käyttivät tuolloin aktiivisesti kaikenikäiset ulkoilijat. Pipo koki pienoisen uuden tulemisen 2010-luvulla, kun nuoriso löysi näitä tyylikkäitä pipoja vintin kätköistä ja otti niitä käyttöön. Sinisen ja punaisen kirjava lippalakki, jollaisia sai vain Kolhosen Kallelta, edustaa myös 1980-lukua.